Levanger - Slow City - Hiljainen Kaupunki
<<Slow City | Norjalainen>>
|
word


SUOMI

SLOW CITY – HILJAINEN KAUPUNKI

ALBERTO MONTEBELLON, HILJAISTEN KAUPUNKIEN KOORDINAATTORIN, ESITTELY GREVESSÄ, CHIANTISSA 23.03.02

Montebello korosti että käsitteen Slow City sijasta käytetäan käsitettä Cittaslow. Se on sekä englannista että italiasta riippumaton käsite.

Cittaslow ei ole kauniiden kaupunkien kerho. Se on verkosto sellaisia kaupunkeja varten jotka haluavat kehittyä ja kohdata elämänlaaatua koskevia haasteita. Näitä asioita halutaan pohtia perusteellisesti. Tässä ei pidä pelätä kulkea uusia teitä.

Vastaus ei ole jalkojemme alla. Meidän on suunnattava katseemme eteenpäin ja laajalti. Meidän on saatava mukaan pieniä ja suuria kaupunkeja, vanhoja ja uusia, rikkaita ja köyhiä, pohjoisesta etelään. Meidän on lähdettävä liikkeelle siitä että kaupungin kohtaavat toisensa ja pohtivat haasteita.

Cittaslowin logon alaotsikko on: Kansainvälinen verkosto hyvän kaupunkielämän puolesta.

Seuraavat kuusi tunnusmerkkiä ovat tärkeitä tälle liikkeelle:

  1. Ympäristö. Perustana on dynaaminen ympäristökäsite. Asioita ei vain säilytetä ennallaan. Joka päivä on tehtävä suunnitelmia. Ja on myös toimittava. Toiminnan on oltava älykästä. On ajateltava eteenpäin. Valosaastuttaminen on yksi esimerkki. Kaiken valaistuksen keskellä unohdamme katsoa tähtiä.
  2. Infrastuktuuri. Pyrimme koko ajan luomaan uusia infrastruktuureja, esimerkiksi teitä. Tässä on otettava lähtökohdaksi seuraava filosofia: on parempi käyttää sitä mitä on olemassa kuin luoda uusia rakenteita.
  3. Uusi teknologia. Tämä on otettava huomioon. Se voi tuottaa ongelmia, mutta se tarjoaa myös mahdollisuuksia. Voidaan esimerkiksi käyttää internettiä jonkun muun enemmän fyysisen viestinnän sijasta. Tutkimukset osoittavat että useammat ihmiset puhuvat nyt armeniaa internetin ansiosta. Useammat puhuvat omaa kieltään. Emme ole maapallon laajuisen ajattelun puolustajia emmekä vastustajia. Mutta emme halua McDonaldia. Sensijaan ollaan hyvin kiinnostuneita paikallisesta keittiöstä. Paikalliset tuotteet näyttävät nousevan kukoistukseen.
  4. Tyypilliset paikalliset tuotteet. Ruoka- ja käsityöperinteet ovat tärkeitä kaupunkien kulttuurille. Ne luovat itsekuvaa. On kysymys hyvän tulevaisuuden luomisesta, yhteiskunnallisten arvojen muodostamisesta.
  5. Vieraanvaraisuus. Tämä on Cittaslowin perustus – ennemminkin uskonnollinen velvoitus. Tänä päivänä on usein kysymys kaupallistumisesta ja maksamisesta. Meidän on muututtava sympaattisemmiksi. Erilaisten kulttuurien kohtaaminen on positiivista. Se on kokonaisuuden kannalta rikastuttavaa.
  6. Tiedostaminen. Koko kunta on saatava innostumaan mukaan. Matkailu on haaste kaikille. Ei puhuta enää turismista ja turisteista vaan vieraista jotka tulevat kylään. Koko väestö on saatava mukaan Cittaslowiin.

Jäsenyysvaatimukset asetetaan yllämainittujen tunnusmerkkien perusteella.

Miten pääsee mukaan Cittaslow-liikkeeseen? Se tapahtuu seuraavasti:

  1. Kaupunki / kunta esitellään.
  2. Liikkeen edustajat vierailevat kunnassa.
  3. Mikäli päästään yksimielisyyteen, aloitetaan toiminta.
  4. Kunnassa valitaan 3 –4 henkilöä koulutukseen. Heidät perehdytetään peruslähtökohtiin. Kaupunkia / kuntaa kuvaavat tunnusmerkit asetetaan yhteistoiminnassa hakijakunnan ja liikkeen edustajien kanssa. Valituista henkilöistä tulee Cittaslowin toimeenpanijoita. Kunnan tunnusmerkkien kuvailutyötä seuraa ja valvoo tarkastusryhmä. Tämän perusteella päätetään hyväksytäänkö hakijakunta mukaan liikkeeseen.

Tämä täytyy kuitenkin sovelluttaa skandinaavisiin olosuhteisiin. On kehitettävä pohjoismainen Cittaslow-malli joka sopii yhteen italialaisen ja saksalaisen mallin kanssa. Tämä on haaste Levangerille.

Meidän täytyy löytää 3 – 4 Skandinavian kaupunkia jotka ovat kiinnostuneita osallistumaan. Lisäksi on saatava mukaan yliopisto - / asiantuntijaväkeä. Kun sellainen ryhmä on saatu kokoon, on aloitettava tunnusmerkkien etsiminen ja kuvaaminen sekä ehdotettava ketkä valitaan toimeenpanijoiksi. Senjälkeen päätetään kuka on Skandinavian vastuuhenkilö.

Kunnat jotka ovat mukana liikkeessä, osallistuvat myös verkostokokouksiin. Näissä kokouksissa pohditaan erilaisia teemoja, esimerkiksi paikallisia ruoka- ja käsityöperinteitä. Verkostot ovat tärkeitä liikkeelle.

Referaatti
Hans Fredrik Donjem

Suomennos
Päivi Skille

<<Slow City | word | Norjalainen>>
Gå til Levanger kommunes hovedside
^